Muuttoa tehdessäni olen nyt vaiheessa, että postikorttikokoelmat, noin neljäkymmentä laatikollista ja kassillista vanhoja kortteja, kirjekuoria ja kirjeitä, on siiretty uuteen kotiin.
Seuraavaksi jatkan kirjojen siirtoa, joista osa menee Friitalan keskustasta vuokraamaani varastoon. Niteitä onkin lähemmäs 20 000 joista noin puolet omaa kirjastoa ja toinen puoli kotisivujeni kautta myynnissä olevia. Olihan minulla antikvariaattikin joskus, mutta sen osalta laitoin pillit pussiin viisitoista vuotta sitten, isäni loukattua itsensä ja jouduttua palvelutaloon: isän asiat jäivät hoidettavakseni ja murrosiässä olevan pojan kanssa oli ongelmia eikä aika muutenkaan riittänyt tärkeisiin harrastuksiin ja varsinaiseen kutsumukseeni.
Nyt ollaan sitten tässä vaiheessa, eli missä vaiheessa? Pojan perheen koira oli minulla tänään hoidossa, hakivat Ikean reissulta tultuaan. Oma koira nukkuu lattialla tyytyväisesti tuhisten, nyt kun toinen koira on pois reviiriltä, ja isännän sormet kopsuttavat tietokoneen näppäimistöä tekstin syntymiseksi.
Yksittäinen vanha kortti tai kirje saattaa laukaista tapahtumaketjun, jonka päätteeksi syntyy mielenkiintoista ajatustenvaihtoa kortissa/kirjeessä mainittujen henkilöiden jälkipolvien kanssa. Niin on käynyt useita kertoja, ei tosin tällä kertaa, ainakaan vielä.
Tarkasteluni kohteena oleva kortti on kulkenut neiti Ingeborg Bergrothille Räisälään vuoden 1901 viimeisenä päivänä. Kortti oli esillä runsas vuosi sitten pitämässäni joulu- ja uudenvuodenkorttien näyttelyssä johon laitoin esille yli viisisataa vuosikymmenillä 1880-1940 kulkenutta korttia, ja osui hyppysiin näyttelyn laatikoita purkaessani toissapäivänä. Kiinnostuin kortista siinä olevan valokuvan ja lähettäjäperheen (Gottby, Gottlund tai Gottberg) vuoksi. Kiinnostuin riittävissä määrin käydäkseni läpi ensinnä puolitoista tuntia netistä löytyviä genealogisia tietoja, ja käydäkseni seuraavana päivänä työmatkalla kirjastossa, jossa selasin Sireniuksen elämäkertaa Bergroth-suvun tunnetuimmasta henkilöstä, suomalaisen merimieskirkkotyön perustajasta Elis Bergrothista (1854-1906). Tämä asui Räisälässä vuonna 1901.
Laajalle levinneitä ja tunnettuja Bergroth-sukuja on Suomessa kaksi, ja sukuhistoriallisia tietoja löytyy kummastakin suvusta. Internetin ihmemaailmasta löytyi kaksi Elis Bergrothin sukuun kuuluvaa Ingeborg-nimisiä henkilöä, jotka saattaisivat tulla kyseeseen. Selviää, että toinen henkilöistä on syntynyt kuusi vuotta kortin lähettämisen jälkeen, vuonna 1907. Sitten tärppäsi – ehkä. Sigrid Ingeborg Kalliala on syntynyt vuonna 1885 (siis kuusitoistavuotias vuonna 1901) ja hep: hänen äitinsä Terese Helene (naimisissa kauppias Carl Alexander Napoleon Bergrothin kanssa) on omaa sukua Gottberg. Kyseessä saattaa olla äidin sukulaisilta tullut kortti Sigrid Ingeborg Bergrothille. Nyt pitäisi vielä selvittää Sigrid Ingeborgin yhteys Räisälään. Kovin läheistä yhteyttä ei sukuhistoriallisten tietojen valossa löydy eikä Sigrid Ingeborgin perhe näytä koskaan asuneen Räisälässä. Toki on mahdollista, että Sigrid Ingeborg on vieraillut kaukaisessa sukulaisperheessä ja saanut sinne postia?
Genealogisilta sivuilta poimittuja tietoja yhdistellessäni sukuhistorialliseksi yhtymäkohdaksi selviää Nils Aron Bergrothin ja tämän puolison Johanna Ulrikan lapsikatras. Samat tiedot olisivat löytyneet omastakin kirjastostani, ainakin Bergholmin vuonna 1981 julkaisemasta Sukukirjasta, jonka näköispainoksen (1984) ostin Rannan Maken divarista Nortamonkadulta viime syksynä, mutta kyseinen teos oli vielä toissapäivänä vanhalla asunnollani.
Pieni esitys suvusta ja sen haaroista lienee siis paikallaan postikortin taustaksi.
GENEALOGIAA TUTKIMALLA PÄÄSIN LÄHELLE
Suvun kantaisän Henrik Bergrothin (1717-1783) kolmestatoista lapsesta on tietoja säilynyt kolmen pojan osalta, joista kaksi päätyi kappalaiseksi ja vanhin, Henrik Johan, yleni kirkkoherraksi ja sotarovastiksi.
Henrik Johan Bergroth ja Helena Ulrika (omaa sukua Prochman) saivat viisi tyttöä ja neljä poikaa, joista nuorin oli Sahalahden kirkkoherra Nils Aron Bergroth. ”Tämä perusti kodin Johanna Ulrika Steenin kanssa, joka taas kuului laajalle levinneeseen Stenius-sukuun, sen Kangasalan haaraan. Avioliitosta syntyi yksitoista lasta, — ” (Sirenius, s. 10). Nils Aronin ja Johanna Ulrikan yhdestätoista lapsesta aikuisikään selvisi neljä poikaa ja viisi tyttöä.
Aiheemme valossa meitä kiinnostavat Nils Aronin lapsikatraan toiseksi nuorin, kanslisti Nils Alexander, ja nuorin, alkeiskoulun opettaja Gustaf Vilhelm.
Nils Alexanderin ja Eleonora Charlottan (omaa sukua Craütlein) pojista kauppias Carl Alexander Napoleon avioitui Therese Helene Gottbergin (vanhemmat Johan Gottberg ja Helene Margareta Tallqvist) kanssa. Näiden viidestä lapsesta keskimmäinen oli nimeltään Sigrid Ingeborg. Sigrid Ingeborg Bergroth (nimenmuutoksen jälkeen Kalliala) syntyi 16. heinäkuuta 1885 ja kuoli 20. lokakuuta 1963.
Nils Alexanderin kolme vuotta nuorempi velipoika Gustaf Vilhelm vihittiin papiksi vuonna 1855, mutta teki elämäntyönsä opettajana Uudessakaupungissa. Opettajana hän oli etevä, mutta kiivasluonteinen ja joidenkin mielestä liian ankara. Leipätyönsä ohella hän kiersi Lounais-Suomen pitäjissä saarnaamassa. Saarnoista kerrotaan, että ne olivat hyvin valmistettuja, raamatullisia, perusteellisia ja pitkiä.
Vapaa-aikoinaan Gustaf Vilhelm Bergroth toimi kotiopettajana, kuten tapana oli.
Uudestakaupungista käsin nuori koulunopettaja meni kesänajaksi Taivassalon kappeliin Kustaviin, missä hän lisätuloja saadakseen toimi kotiopettajana laivuri Simon Jahnssonin perheessä, jonka poikia, mm. Adolf Waldemaria ja Ewald Ferdinandia hänen oli valmistettava Turun lukioon. Edellisestä tuli sitten tunnettu koulu- ja kansansivistysmies, jälkimmäisestä koulunopettaja, pappi ja kirjailija. Jahnssonin perheessä hän tutustui tulevaan vaimoonsa, 20-vuotiaaseen Eva Elise Lindholmiin, joka oli syntynyt marraskuun 17. päivänä vuonna 1832 Vehmaalla ja joka nyt oli perheessä kotiapulaisena, mutta nähtävästi samalla kasvattityttären asemassa. Elisen isä Kustaa Eerikinpoika oli merimiessukua ja asui yhdessä vaimonsa Eva Juhontyttären kanssa pientä torppaa Kustavin kappelin Parattulan rannassa.
Sivistyneen, lahjakkaan koulumiehen avioituminen ”halpasäätyisen” torpparintyttären kanssa herätti Uudenkaupungin seurapiirreissä tavatonta huomiota ja arvostelua. Ala-alkeiskoulun rehtorinkin, Karl Gustaf Wivolinin, jonka ansiosta G. W. Bergroth lienee saanut vakituisen opettajanvirkansa, mainitaan neuvoneen tätä mieluummin ottamaan vaimokseen jonkun varakkaan seurapiirien tyttären kuin kustavilaisen palvelustytön. Valinta oli kuitenkin tehty, ja Gustaf Vilhelm Bergroth ja Eva Elise Lindholm vihittiin avioliittoon syyskuun 29. päivänä vuonna 1853.
”Jag har varit gift med två dugande män – olen ollut naimisissa kahden kelpo miehen kanssa”, Elise-rouva sanoi vanhoilla päivillään nuoruutensa ja vanhemman ikänsä aviopuolisoista. Kauan leskenä oltuaan hän näet vuonna 1881 meni uudelleen avioliittoon juuri Karl Gustaf Wivolinin kanssa, joka silloin oli Jääsken kirkkoherrana.
(Sigrid Sirenius: Elis Bergroth – julistaja, taistelija, ihminen, Wsoy 1954, ss. 10-11)
Köyhistä oloista lähteneen vaimon kerrotaan antaumuksella palvelleen, lähes palvoneen sivistynyttä miestään. Mutta puolisoiden kunnioitus ja ihailu oli molemminpuolista. Elise ”oli henkisiltä lahjoiltaan ja käytännölisiltä taidoiltaan huomattavasti keskitason yläpuolella – älykäs, käytännöllinen, säästäväinen, kaikkia kohtaan avulias ja Jumalaan luottava ihminen. — . Yhdessä he ihailivat luontoa ja pyrkivät kaikin tavoin tuottamaan iloa toisilleen.” (Sirenius, s. 12).
Gustaf Vilhelmin ja Elisen neljästä lapsesta eloon jäi ainoastaan vuonna 1854 syntynyt esikoinen Gustaf Elis. Kaksi lapsista kuoli alle vuoden ikäisenä, ja kuusivuotias Albin menehtyi vuoden 1863 tammikuussa ”nähtävästi sen tulirokkoepidemian uhrina, johon silloin suuri määrä Uudenkaupungin lapsia sortui”. Elis myös sairastui tulirokkoon ja kovassa kuumeessa ollessaan meni tiedottomaksi, mutta selvisi naapurinrouvan antamien nokkoskylpyjen ansiosta.
Elis-pojan lapsuudesta F. M. Karrakoski kertoo, että hän oli iloinen luonteeltaan, älykkään kujeellinen ja lasten leikeissä usein johtajana. Äiti huolehti siitä, että hän oli hyvin puettu. Vaikka seurapiirin rouvat eivät olleet ottaneet Elise-rouvaa kaupungissa toimivaan Rouvasväen seuraan, he kuitenkin hyväksyivät Eliksen omien lastensa tasa-arvoiseksi leikkitoveriksi, ja hän sai mennä hienoimpaankin säätyläiskotiin. Tästä äiti oli onnellinen.
(Sirenius, s. 13)
Elis Bergrothista tuli suomalaisen merimieslähetyksen perustaja ja ensimmäinen suomalainen merimiespappi. Saatuaan pappisvihkimyksen vuonna 1879 hän seuraavana vuonna avioitui Elin Neoviuksen kanssa. Tämän vanhemmat olivat Uudenkaupungin ja Porin piirilääkäri, Merikarvian sairaalan johtaja Karl Adolf Neovius ja Matilda Gustava Boije af Gennäs. Bergrothit saivat kahdeksan lasta. Räisälässä perhe asui 1898-1904, jolloin Elis oli pitäjän kirkkoherra. Kahtena viimeisenä elinvuotenaan vakavasti sairas Elis toimi Jääsken kirkkoherrana. Hän kuoli Helsingissä 7. huhtikuuta 1906.
Kirkkoherra Elis Bergroth oli siis Sigrid Ingeborgin isoisän veljenpoika, joten Sigrid Ingeborg oli kirkkoherran lasten pikkuserkku.
ARVOITUS RATKEAA
Oliko vuosina 1885-1963 eläneellä Sigrid Ingeborg Bergrothilla yhteyttä pikkuserkkujensa perheeseen Räisälässä, ja onko kortissa mainittu Ingeborg Bergroth sama henkilö?
Kysymys ratkeaa Bergroth-elämäkerran sivulla 586:
Räisälän pappilan lapsielämän vilkkautta vielä lisäsi se, että perhepiiriin miltei aina tällöin kuului paitsi omia lapsia, myös sukulaisperheen Atte ja Helene Bergrothin viisi varhain orvoksi jäänyttä lasta, Karl Alexander Napoleon, Helene, Ingeborg, Einar ja Alva Bergroth, joiden kasvatusholhooja Elis Bergroth oli. Ehkä hienoimpia todisteita Elis Bergrothin ihmisrakkaudesta oli hänen suhtautumisensa halki vuosikymmenien tähän erikoisluonteiseen sukulaisperheeseen, jonka kanssa hänellä ja hänen kodillaan henkisessä mielessä oli varsin vähän yhteistä.
(Sirenius s. 586)
Etenkin jouluisin kaikki kerättiin pappilaan yhteiseen loma-ajan viettoon:
”Niin, nyt he ovat kaikki täällä ja Mamma saattaa uskoa, että täällä on elämää ja liikkuvuutta. He sopeutuvat niin hyvin yhteen. Ensio ja Karl (Kalkas), Rachel ja Ingeborg, Einar ja pikkupojat, Alva ja Dorit. He asuvat kaikki yhdessä ja leikkivät yhdessä. Ja sitten me kokoonnumme kaikki minun huoneeseeni ja minä luen heille… Vieraita meillä ei ole ollut, mutta meillähän on talo täynnä omaa väkeä, niin että riittää.” Näin hän hyväntuulisesti kirjoitti. Samoin seuraavaksi jouluksi kummatkin lapsiparvet, toiset Joensuusta, toiset Helsingistä olivat saapuneet kotiin ja ”ilo oli kattoon asti”. Ja vaikka oli 11 lasta, joiden sijoitushuoneet kaikki mainittiin, sekä Naëma Wivolin ja kiertokoulunopettaja Sissi Vassberg, ”ei mitään tungosta ole”, kirjoitti Elis Bergroth äidilleen. Samoin seuraavan joulun edellä jälleen: ”On hauska saada lapsijoukko ympärillemme taas.”
(ss. 586-587)
Elis Bergrothin kanssa 1800-luvun lopulla ystävystynyt, tuolloin vielä nuori, hengellisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin palavalla innolla suhtautunut teologian opiskelija Sigfrid Sirenius asui itsekin myöhemmin, pappisvihkimyksen saatuaan, Bergrothien vieraana Räisälässä, jossa hän ennen merimiespapiksi lähtöään toimi ylimääräisenä pappina ja Bergrothin apulaisena. Sirenius toimi Räisälässä 1902-1905. Siten hän sai aitiopaikalta seurata arvostamansa kirkollisen vaikuttajan perhe-elämää.
Kaikesta päätellen Räisälän pappilassa ei tehty keinotekoista jakoa hengelliseen ja maalliseen eikä myöskään kirkolliseen työaikaan ja sen ulkopuolella vietettävään vapaa-aikaan. Bergrothin sisäistämään kristilliseen elämänkäsitykseen kuului ymmärrys Kristuksesta koko elämän Herrana, jonka valoa kaiken, myös maallisten kulttuuriharrastusten, tuli kestää, ja jonka johdatuksessa lähimmäisiä palveltiin lempeästi ja kunnioittaen kaikkina vuorokaudenaikoina.
Erityisen lähellä Bergrothin sydäntä olivat heikoimmassa asemassa olevat ihmiset: lapset, jotka olivat riippuvaisia vanhempien ja holhoojien avusta, ja syrjäytyneet, kuten alkoholistit, jotka tarvitsivat yhteiskunnan apua ja tukea päästäkseen jaloilleen. Bergroth kuului raittiusliikkeen johtomiehiin ja oli alkoholistiparantola Turvan perustaja.
Siinä kodissa lapsia kunnioitettiin, ei tietääkseni juuri koskaan kuritettu, mutta ei myöskään hemmoteltu, kaikkein vähimmin palvottu. Ei näet eletty suljettua, vaan avointa perhe-elämää, jossa sen suojaa kaipaava vieras lapsi oli täysin omien lasten veroinen. Mistä olikaan lähtöisin se milloinkaan väsymätön sydämen avaruus, joka tällä tavoin käytännössä ilmeni!
(Sirenius s. 587)
Palattuaan merimiespapin työjaksolta Lontoosta vuonna 1883 Bergroth perheineen asui jonkin aikaa Helsingissä. Helsingin ajoilta Sirenius kertoo Bergrothin luonnetta kuvaavan tapauksen:
Vieläpä tähän avoimeen kotiin saattoi kulkeutua joku erikoinenkin yövieras. Eräänä myöhäisiltana Elis Bergroth käveli Helsingin katua. Muuan nuori tyttö tuli hänen luokseen kysyen: ”Onko herralla huone johon voitaisiin mennä?” – ”On, kyllä”, hän vastasi. Ja niin tyttö käveli löytämänsä miehen kanssa Eläintarhantie 5:een. Tytölle valmistettiin vuode Elis Bergrothin työhuoneeseen, sanottiin hyvää yötä ja pantiin ovi lukkoon. ”Minulla on vieras tuolla työhuoneessani”, hän vain virkkoi vaimolleen, joka ei sitä niin ihmeellisenä asiana pitänyt. Kun palvelustyttö aamulla toi isäntäväelle kahvia, isäntä kehotti viemään kahvia myös työhuoneessaan olevalle vieraalle, mutta kehotti jälleen lukitsemaan oven. ”Mikäs paikka tämä on?”, kysyi tyttö palvelustytöltä. – ”Pastori käski ottaa kahvia.” – ”Onko se pastori?”, kysyi tyttö hätääntyneenä. Mutta pian pastori olikin tytön huoneessa, halusi tietää, kuka hän oli ja missä asui. Kävi ilmi, että yövieras oli erään herrasperheen palvelustyttö. Seurasi vakava keskustelu, jonka kuluessa lämmin nuorten ystävä puhui tytölle elämästä ja sen tarkoituksesta hänelle ominaisella herkällä vakavuudella. Tyttöä ei lähetetty yksin pois, vaan Elis Bergroth meni hänen kanssaan isäntäväen luo, missä vakavasti keskusteltiin siitä, miten isäntäväki on vastuussa palvelijoistaan ja näiden asemasta kodin jäseninä.
(ss. 587-588)
Kun koti sitten oli Räisälässä ja Jääskessä, silloin pappila oli todellinen ”kestikievari”. Ystäviä tuli yhtenään yksittäin tai kaksittain. Useita heistä kirjeissä mainitaan: Emma Genetz, Toni Sahlberg, Alarik Krogius, Hjördis Lindh, Yrjö Jahnsson jne. ”Mamma näkee, että täällä matkustetaan ja liikutaan”, Elis Bergroth kerrankin kirjoitti. Se kuului perheen jokapäiväiseen normaalielämään. Milloin vieraita ei ollut, siitä erityisesti mainittiin. ”Nyt meidän Myrén ja Asplund ovat matkustaneet ja me olemme nyt muutaman päivän ilman vieraita”, hän silloin kirjoitti. Muutaman päivän!
Siinä kodissa asetuttiin taloksi perheittäin. Vaimoni ja minä teimme niin. Adolf Hakkaraisen perhe siellä vieraili. ”Hän on hyvin viisas mies”, Bergroth heidän mentyään kirjoitti käytyjen poliittisten keskustelujen johdosta. Hyvin muistan Eino-Sakari Yrjö-Koskisen ja hänen puolisonsa, naisasianaisen Ida Yrjö-Koskisen vierailun Räisälän pappilassa –
(s. 588)
Ja vielä pieni tuokiokuva näistä perhevierailuista. Ension tultua ensimmäistä kertaa kotiin ylioppilaslakki päässään Elis Bergroth kirjoitti: ”Samalla kertaa Adenin (langon Adolf Neoviuksen) tytöt olivat täällä viipyen lähes 4 viikkoa, ja nyt Gideon Bergroth (vähän heikoissa varoissa ollut sukulainen) on täällä koko perheineen, vaimo (Rosi, Maila Talvion sisar), 2 lasta ja palvelija… Mamma näin ollen näkee, että täällä vierailijoita riittää. Ensiollakin on täällä eräs poika Gulin Mikkelistä. Hänhän asui Gulinilla käydessään koulua Mikkelissä.”
(s. 589)
Useissa kirjeissään Elis Bergroth kertoi äidilleen perheen palvelusväestä, ja on merkittävää, ettei näissä maininnoissa milloinkaan ollut pahaa sanaa, mutta sen sijaan kyllä usein tunnustusta. — . Kun kerran eräs heistä sai aviottoman lapsen, ei kuulunut tuomion sanaa, pieni huomautus vain, että tämä varmaankin oli hyvä varoitus toisille. — . Ilmeisesti palvelusväki myös kunnioittavasti luotti isäntäänsä. Siitäkin päättäen, että he kerrankin turvautuivat häneen saadakseen liian myöhäiseen heidän huoneessaan viipyneen mieshenkilön lähtemään pois. Kun mies ei kehotuksista huolimatta poistunut, pappilan isäntä käytti isällistä kuria, löi häntä kepillään ”niin että tuntui”, koska huoneessa oli lisäksi 7-vuotias tyttö, joka ”muiden muassa saastuisi miehen julkeudesta”. Mies taas – Mikko Molaska – löi isäntää kasvoihin, niin että silmälasit särkyivät. Miehen haastettua Elis Bergrothin pahoinpitelystä oikeuteen tämä oikeudelle antamassaan selityksessä vaati miehelle kovinta rangaistusta, jonka laki määräsi kotirauhan häiritsemisestä, so. ”ei sakkoa, jonka hänen henkiheimolaisensa voivat maksaa, vaan vankeutta, niin että hän itse saa kantaa työnsä seurauksia”. Tätä hän sanoi vaativansa ei vain itsensä, vaan tuhansien sekä tässä seurakunnassa että muualla olleiden kotien tähden.
(ss. 589-590)
INGEBORGIN ÄIDIN SUKU – GOTTBERGIT
Kun nyt on tullut selvitetyksi Ingeborg Bergrothin (vuonna 1906 tapahtuneen nimenmuutoksen jälkeen Kalliala) sukulaisuussuhde Elis Bergrothiin ja yhteys Räisälään, seuraava kysymys, ja joka näillä näkymin jäänee vastausta vaille, koskee kirjeen lähettäneitä Gottbergejä, siis Ingeborgin äidin sukulaisia ja kortissa olevaa nuoren naisen valokuvaa. Onko kuvassa lähettäjäperheen tytär, vai Ingeborg itse?
Jätämme kysymyksen avoimeksi. Bergrothin suvusta koostamiini genealogisiin tietoihin ja Elis Bergrothin elämänvaiheisiin evankelisluterilaisen kirkon vaikuttajana palaan ehkä myöhemmin.
(Kirjoitettu 3. ja 4. 2., viimeistelty 7. ja 8. 2. Julkaistu 9. 2. 2018)
Helmikuun ensimmäisellä viikolla laitoin vanhoja ilmailukarttoja myyntiin. Tässä USSR:n aikaista Karjalaa ilmailukartasta Kotka (2103C) vuodelta 1968. Räisälä = Melnikovo.
