Avainsana: bergroth

Kirjoitettu kirjoittaja &s

     

ERWAST, KARL: RAAMATUN HISTORIAN SELITYKSIÄ USKONNONOPETTAJIA VARTEN II. Uusi testamentti. Otava 1902. 2p. VII + 423 + [3]. S. Nk. K3.

KARL ERVAST – USKONNONOPETTAJA RAAMATULLISEN RAAMATUNTULKINNAN ASIALLA

Karl Ervastin RAAMATUN HISTORIAN SELITYKSIÄ USKONNON OPETTAJIA VARTEN, II: UUSI TESTAMENTTI ilmestyi kahdeksana vihkona vuonna 1897. Tämän jälkeen ilmestyi ensimmäinen, Vanhaa Testamenttia käsittelevä osa yhdeksänä vihkona 1898-99.

Esipuheessa vuodelta 1897 tekijä valottaa taustaa:

”Kun allekirjoittanut 33 vuotta tätä ennen alkoi uskontoa kouluissa opettaa, oli aivan yleinen tapa se, että Raamatun Historia luettiin kannesta kanteen ulkoa, eikä sitä ensinkään selitetty. Mutta juuri samaan aikaan selvisi Suomenkin opettajille se aate, ettei oppilaille saisi antaa mitään ulkoa luettavaksi, jota he eivät sitä ennen ymmärtäneet. Tämän aatteen sovittaminen uskonnon opetukseen edellytti siis selityksiä Raamatun Historiassakin. Mutta mistä niitä voisi saada?”

Suomenkielisiä selityksiä ei ollut eikä Ervast ulkomaisistakaan löytänyt yhtään tarkoitukseen sopivaa. Olemassaolevien teosten lähtökohta oli toisenlainen tai ne olivat riittämättömiä. ”Varsinaisesti pedagogialliselta kannalta kirjoitettua apuneuvoa minä en silloin löytänyt koko suuressa jumaluusopillisessa kirjallisuudessa. – – Täytyi siis pakostakin ruveta itse laatimaan selityksiä ja semmoisia, että ne olisivat lapsille tajuisia.”

Merkittävimpänä lähteenään Ervast käytti saksalaisen teologin Johan Jakob Hessin 1700-luvulla kirjoittamaa teosta ”Von dem Reiche Gottes”. Ervastin lähestymistapa oli paitsi tieteellinen ja kulttuurihistoriallinen myös käytännöllinen ja eetillinen. Ervastille raamatunselityksen perusta oli evankeliumi, jonka keskus oli Jeesus ja tämän opetukset.

Ervast ei alunperin tarkoittanut selityksiään julkaistavaksi, mutta toimittuaan useita vuosia tavallisena opettajana hän sai tehtäväkseen uusien opettajakokelaiden opettamisen, jotka pyysivät häntä julkaisemaan selitykset. Ervastin mukaan ”samaan pyyntöön ovat yhdistyneet myös ne kansakoulun opettajat, jotka silloin tällöin ovat opetustani kuunnelleet.”

Tällä välin oli viimein ilmestynyt aiheeseen soveltuvia saksan ja ruotsin kielisiä teoksia, joten Ervastilla oli nyt käytettävissä enemmän lähdeaineistoakin. Tärkeimpiä vaikuttimia selitysten julkaisemisessa oli huoli allegorisen selitystavan lisääntymisestä. Allegorisia selityksiä viljelevät väheksyivät historiallisia tosiseikkoja ja suhtautuivat usein piittaamattomisti myös hengelliseen sisältöön. Ervastin mukaan sellainen oli huonoa opetusta. ”Raamatun Historian opetuksessa on usein jouduttu sille harhatielle, että sitä on selitetty n. k. allegoorisella tavalla. Itse historiallisetkin tapaukset ovat täten saaneet käydä vertauksina. Tähän turmelevaiseen selitystapaan joutuu usein eräs kirja, jota meidänkin maassamme on paljon käytetty: Nissen’in Selitykset Raamatun Historiaan.” Ervastin selitysteos tahtoi ”olla jonkunmoisena vastapainona tälle esitystavalle”.

Ervast ei tarkoittanut selitysteoksia oppilasten itsensä luettavaksi, vaan antamaan opettajille raamatullisia ja historiallisia taustatietoja. Ervastin mukaan hänen selitysteoksensa oli ”kokemuksessa syntynyt lyhyt selitysten kokoelma, joka monivuotisessa opetuksessa on huomattu tarpeelliseksi ja hyödylliseksi, ja tahtoo siis johtaa opettajia Raamatun historiaa ymmärtämään. Koska kirjan muodon lyhyydellä on tahdottu välttää sekä saarnakirjan että tieteellisen komentaarin laajuutta, ovat opetukset tässä usein esitetyt viittauksen muodossa taikka vielä useammin kudotut historiallisen kertomuksen sisään. Tämä taas aina edellyttää, että kirja on luettava Raamattu kädessä. Toiselta puolen on luonnollista, että kirja joskus sisältää semmoistakin, jota ei suorastaan eli välittömästi saata opetuksessa käyttää. Mutta selvää lienee, että opettajan täytyy tietää paljon enemmän kuin hän opettaa; ja jota enemmän hän tietää, sitä paremmin hän myös osaa opetettavansa asiat valita. Tämmöistä tietojen lisääntymistä uskonnon opettaja aina kaipaa, ja hän voi sen saada ainoastaan siten, että hän aina syventymistään syventyy Jumalan sanan sisällyksen ymmärtämisessä. Tässä kohden tahtovat nämä ’Selitykset’ olla hänelle pienenä apuna.” (Karl Ervast, 1897)

Vanhaa testamenttia koskevista Raamatun historian selityksistä ei ilmestynyt uutta painosta. Uutta testamenttia koskevasta osasta ilmestyi toinen painos vuonna 1902. Uudessa painoksessa Ervast oli ottanut huomioon muun muassa lahjakkaana pitämänsä nuoren lehtori Einar Candolinin huomautukset. Candolin oli Karl Ervastin sisaren Fredrikan ja tämän aviomiehen, Lohjan kirkkoherra Anders Candolinin poika. Lehtori Candolinista tuli sittemmin Turun suomalaisen lyseon rehtori (1910 – 1920), Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Lohjan kirkkoherra (1935 – 1950).

Uuden painokset korjaukset olivat lähes valmiit Karl Ervastin kuollessa elokuussa 1902. Muutokset viimeisteli ja saattoi painokuntoon Karlin poika Aimo Ervast. Aimo Ervastin alkusanat toiseen painokseen (päivätty Östermyran kartanossa 21. elokuuta 1902) päättyvät toivotukseen:

Lähteköön tämä uusikin painos ”Uuden Testamentin Raamatun Historian Selityksiä” edeltäjänsä tavoin levittämään laajempaa tietoa ja käsitystä uskonnon opetuksen vainiolla maassamme!

Rukoukset hengessä ja totuudessa saattavat tapahtua missä hyvänsä; niillä ei ole mitään Garitsimia eikä Jerusalemia; niitten Jumala on todella kaikkialla. Ja tästä alkaen etsii Jumala juuri sellaisia rukoilijoita, koska hän itse on henki eikä semmoisena ole paikkaan sidottu.

Soinissa 30. marraskuuta 1839 syntynyt Karl Ervast kuului pappissukuun kummankin vanhempansa puolelta. Hänen isänsä oli kappalainen Karl Fredrik Ervast (1804 Turku – 1854 Alaveteli) ja äiti Tyrnävän Temmeksen kappalaisen Matias Törnuddin (isä Lohtajan kirkkoherra Anders Törnudd) tytär Eufemia Törnudd (1811 – 1888). Karl Ervastin syntyessä perhe asui Soinissa, missä Karl Fredrik oli saarnaajana. Perheeseen syntyivät kaksoset Emelie ja esikoispoika Karl vuonna 1833, mutta nämä kuolivat pieninä, luultavasti kohta synnytyksen jälkeen, koska sukutiedot ilmoittavat kuolinvuodeksi 1833. Kaksosten jälkeen Karl Fredrik ja Eufemia saivat kahdeksan lasta, joista kaksi vanhinta syntyi Kaustisilla, kaksi seuraavaa Soinissa ja loput Yli-Vetelissä. Karl Fredrik Ervast valittiin Yli-Vetelin kappalaiseksi vuonna 1841 ja astui virkaan 1843.

Karl Ervast kirjoitti ylioppilaaksi 1857 ja filosofian kandidaatiksi 1861. Vuonna 1864 hän valmistui filosofian maisteriksi. Ervast opetti historiaa, uskontoa ja latinaa Vaasassa ja Kokkolassa 1861-69. Perehtyäkseen uskonnonopetuksen uusiin virtauksiin hän teki opintomatkan Saksaan ja Sveitsiin talvella 1865-66, ja julkaisi matkalta palattuaan 40-sivuisen kirjasen ”Bibelstudier om döden och de dödas rike” (1866). Vuonna 1870 hänet nimitettiin uskonnon lehtoriksi Oulun alkeiskouluun, ja vuonna 1875 uskonnon yliopettajaksi Hämeenlinnan suomalaiseen normaalilyseoon, joka oli Suomen ensimmäinen suomenkielinen normaalikoulu eli norssi. Ervast toimi myös koulun vararehtorina. Vuonna 1887 koulun opetustoiminta siirtyi Helsinkiin.

Ruotsinkielisestä perheestä kotoisin oleva Ervast omaksui jo ylioppilasaikanaan fennomaanien kannan, ja oli siinä ajoittain varsin jyrkkä, vaikka hänen oma kielitaitonsa oli aluksi heikko.

Ervast avioitui serkkunsa Emelie Törnuddin kanssa elokuussa 1872. Emelie kuoli puolen vuoden kuluttua Oulussa. Vajaa vuosi Emelien kuoleman jälkeen Ervast vihittiin tämän siskon Josephinen kanssa. Karl ja Josephine saivat kuusi lasta: Karl Joel, Aimo Rafael, Elsa Emilia, Leila Matilda, Kaarlo Gabriel ja Sulo Immanuel.

Karl Ervast kuoli perheen kesäasunnolla Kalvolassa 3. elokuuta 1902.

Karl Joelin ja Elsa Emilian kuolinvuodet eivät ole tiedossani. Kaarlo Gabriel kuoli 12 kk:n ikäisenä 1885. Aimo Ervasti kuoli syyskuussa 1934 Helsingissä, 57 vuotiaana. Leila Ervast kuoli helmikuussa 1920 Helsingissä, 37 vuotiaana. Sulo Ervasti kuoli maaliskuussa 1931 Helsingissä, 44 vuotiaana.

Aimo Ervast (myöhemmin Ervasti) oli naimisissa Elis Bergrothin tyttären Rachelin kanssa. Heidän poikansa Kaarlo Elis Rafael Ervasti syntyi heinäkuussa 1910 Haminassa ja vihittiin Helinä Wikströmin kanssa vuonna 1944.

Karl Ervast ei ainoastaan ollut Suomen uskonnonopetuksen merkittävimpiä uudistajia 1890-luvulla, opettamiensa uskonnonopettajien kautta hänen näkemyksensä Raamatun historiasta juutalaiseen kulttuuriin ja Jeesuksen pelastushistorialliseen merkitykseen ankkuroituvana, kantoi satoa seuraaville vuosikymmenille.

Hän vaati luovuttavaksi koneellisesta ulkoluvusta sekä katekismuksen ja jumaluusopillisten määritelmien sokeasta ja järjettömästä päähän pänttäämisestä. Opetuksen tuli tarkoittaa uskonnollisen vakaumuksen luomista ja siveellisen tahdon kehittämistä, ja sen tuli perustua Jumalan omaan sanaan Raamatussa. Opetusmenetelmän tuli ottaa huomioon oppilaiden sielulliset mahdollisuudet, minkä takia sen tuli havaintojen piiristä vähitellen kohota ajatuksen ja tahtomisen maailmaan.

– – ei merkinnyt sitä, että hän olisi tahtonut vapauttaa oppilaat muistamisen velvollisuudesta, päinvastoin hän vaati, että heidän tuli hyvästi osata läksynsä, eikä ulkolukuakaan kokonaan kartettu. Mutta aina meneteltiin analyyttisesti. Vilkkaassa vuorokeskustelussa oppilaat saivat itse suorittaa runsaan osuutensa lopullisen synteesin löytämiseksi.

Suhteessaan oppilaihin Ervast oli sangen ankara. Hän vaati ehdotonta kuuliaisuutta ja nöyryyttä, ja hänen olemuksensa herätti joskus, varsinkin alaluokkalaisten keskuudessa, suoranaista pelkoa. Mutta hänen kovuutensa oli tietoinen ja harkittu keino oppilaiden luonteen kehittämiseksi, eikä se siitä syystä heissä synnyttänytkään katkeruutta.

(Kansallinen elämäkerrasto ensimmäinen osa, Wsoy 1927, ss. 587 – 588)

Suvun kantaisä oli Pudasjärven kirkkoherra Barthold Ervast (K 1735). Hänen ja Barbro Remahlin jälkeläiset, kuten Kemin kirkkoherra, hartauskirjailija Isak Ervast (1700 – 1757), toimivat kauan pappeina pohjanmaalla. Yksi pojista, maisteri Johan Barthold Ervast (1705 – 1737) eteni Turun akatemian dosentiksi ja sittemmin apulaiseksi, mutta kuolema katkaisi nousujohteisen uran. Barthold Ervastin jälkeläisiä oli Suomalaisen Normaalilyseon uskonnon yliopettaja Karl Ervast (1839 – 1902), joka pyrki aktiivisesti uudistamaan uskonnonopetusta. Koneellisesta ulkoluvusta ja katekismuksen päähänpänttäämisestä tuli siirtyä enemmän uskonnollisen vakaumuksen luomiseen ja siveellisen tahdon kehittämiseen. Hän julkaisi oppikirjoja sekä muuta uskonnollista kirjallisuutta.

(Suomen Kansallisbiografia toinen osa, SKS 2003, s. 651)

Wikipedian mukaan ”Ervast uudisti uskonnon oppimista ulkoluvusta ja dogmaattisten määritelmien opettelusta uskonnollisen vakaumuksen herättämiseen ja siveellisen tahdon kehittämiseen” (lainattu 27. 10. 2018).

Raahen ja Saloisten kirkkoherralla Constantin Törnuddilla (1805 – 1858), joka oli Karl Ervastin eno ja avioliittojen kautta hänen kaksinkertainen appensa, oli poika hovioikeudenasessori Constantin Törnudd (1848 – 1925). Tämä omisti Östermyran kartanon Seinäjoen Törnävällä. Kartano oli kuulunut Wasastjernan suvulle, mutta nämä olivat myyneet sen henkivakuutusyhtiö Kalevalle. Törnuddin omistukseen kartano tuli 1903. Törnudd muutti kartanon nimen Törnävän kartanoksi. Vuonna 1925 kartano siirtyi testamentin kautta Seinäjoen kaupungille.

NETTIPÄIVÄKIRJA 28. 10. 2018

Viime päivinä on taas tullut laitettua näitä kirjoja huutonettiin, tänään viimeksi Ervastin selitysteos lähtöhintaan 7,90 e. Kyllähän näitä naputtelisi tiuhaankin tahtiin jos ei juuttuisi askartelemaan henkilöhistorioiden kanssa. Ja kirjavaraston inventaariokin täytyisi nyt vihdoin ja viimein saada loppuun tehdyksi, että pystyisi hoitamaan myyntiä kotisivujenkin kautta. Kaikki etsii vielä paikkaansa helmikuussa tehdyn muuton jäljiltä, tämän ikäisenä asiat eivät vain suju niin nopeasti, kestää aikansa.

Runsas kaksi viikkoa sitten palautukseen lähtenyt lähetys tuli jälleen noudettavaksi, myönsivät postissa että asiassa on virhe tapahtunut. Eilen kävin sen hakemassa. Nina oli kuskina, lähdimme käymään sitten hautausmaalla kävelyllä, syyspäivän kirkkaudessa. Nina on taas muuttanut Ulvilaan.

Sytytin kynttilän isän haudalle. Siihen oli kasvanut metsämansikoita, lehdet peittivät haudan kauttaaltaan. Vähän matkan päässä nainen asetteli havuja miehensä haudalle. Pysähdyimme juttelemaan. Hän katseli asetelmiaan, totesi että tytär näitä ei varmaan hyväksy, sillä on niin taiteellinen silmä. Asetelkoon itse sitten paremmin, eikö niin? Niin, nainen vastasi, kyllä se asetteleekin, tai sitten se sanoo että ei hyvä, mutta välttää. Minä ajattelin isän hautaa, siitä on aikaa kun viimeksi kävin, kävinkö viime joulunakaan. En ole haudoilla käyvää tyyppiä. Nainen nosti katseen havuista, näki että katselen isän haudalle, sanoi: – Siinä kasvoi mansikoita kesällä.

Tänään olin Elämän Eliksiirissä kuuntelemassa Jan Willem van der Hoevenia. Pidin. Kristitty ei ole vain kristitty, hän on iankaikkisen Jumalan iankaikkinen lapsi, yhtä iankaikkinen kuin Jumala. Siksi kristitty on valona ja suolana maailmassa. Jos vain pidämme sydämemme puhtaina, siinä on voima rukoilla Jumalan tahdon mukaisia rukouksia. Näinhän se on. Juurikin näin.

Kuvitukseksi laittaisin ensimmäisen luokan luokkakuvan, alarivillä istumme Ninan kanssa, sitten ehkä pari kuvaa teinivuosilta, vaikkapa kuvat kun poseeraamme aurinkolasieni kanssa. Nyt sattuu olemaan hukassa se albumi, kuvat jäävät laittamatta.

 

Godt nytt år Ingeborg Bergroth, Räisälä 31.XII.01

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Muuttoa tehdessäni olen nyt vaiheessa, että postikorttikokoelmat, noin neljäkymmentä laatikollista ja kassillista vanhoja kortteja, kirjekuoria ja kirjeitä, on siiretty uuteen kotiin.

Seuraavaksi jatkan kirjojen siirtoa, joista osa menee Friitalan keskustasta vuokraamaani varastoon. Niteitä onkin lähemmäs 20 000 joista noin puolet omaa kirjastoa ja toinen puoli kotisivujeni kautta myynnissä olevia. Olihan minulla antikvariaattikin joskus, mutta sen osalta laitoin pillit pussiin viisitoista vuotta sitten, isäni loukattua itsensä ja jouduttua palvelutaloon: isän asiat jäivät hoidettavakseni ja murrosiässä olevan pojan kanssa oli ongelmia eikä aika muutenkaan riittänyt tärkeisiin harrastuksiin ja varsinaiseen kutsumukseeni.

Nyt ollaan sitten tässä vaiheessa, eli missä vaiheessa? Pojan perheen koira oli minulla tänään hoidossa, hakivat Ikean reissulta tultuaan. Oma koira nukkuu lattialla tyytyväisesti tuhisten, nyt kun toinen koira on pois reviiriltä, ja isännän sormet kopsuttavat tietokoneen näppäimistöä tekstin syntymiseksi.

Yksittäinen vanha kortti tai kirje saattaa laukaista tapahtumaketjun, jonka päätteeksi syntyy mielenkiintoista ajatustenvaihtoa kortissa/kirjeessä mainittujen henkilöiden jälkipolvien kanssa. Niin on käynyt useita kertoja, ei tosin tällä kertaa, ainakaan vielä.

      

Tarkasteluni kohteena oleva kortti on kulkenut neiti Ingeborg Bergrothille Räisälään vuoden 1901 viimeisenä päivänä. Kortti oli esillä runsas vuosi sitten pitämässäni joulu- ja uudenvuodenkorttien näyttelyssä johon laitoin esille yli viisisataa vuosikymmenillä 1880-1940 kulkenutta korttia, ja osui hyppysiin näyttelyn laatikoita purkaessani toissapäivänä. Kiinnostuin kortista siinä olevan valokuvan ja lähettäjäperheen (Gottby, Gottlund tai Gottberg) vuoksi. Kiinnostuin riittävissä määrin käydäkseni läpi ensinnä puolitoista tuntia netistä löytyviä genealogisia tietoja, ja käydäkseni seuraavana päivänä työmatkalla kirjastossa, jossa selasin Sireniuksen elämäkertaa Bergroth-suvun tunnetuimmasta henkilöstä, suomalaisen merimieskirkkotyön perustajasta Elis Bergrothista (1854-1906). Tämä asui Räisälässä vuonna 1901.

Laajalle levinneitä ja tunnettuja Bergroth-sukuja on Suomessa kaksi, ja sukuhistoriallisia tietoja löytyy kummastakin suvusta. Internetin ihmemaailmasta löytyi kaksi Elis Bergrothin sukuun kuuluvaa Ingeborg-nimisiä henkilöä, jotka saattaisivat tulla kyseeseen. Selviää, että toinen henkilöistä on syntynyt kuusi vuotta kortin lähettämisen jälkeen, vuonna 1907. Sitten tärppäsi – ehkä. Sigrid Ingeborg Kalliala on syntynyt vuonna 1885 (siis kuusitoistavuotias vuonna 1901) ja hep: hänen äitinsä Terese Helene (naimisissa kauppias Carl Alexander Napoleon Bergrothin kanssa) on omaa sukua Gottberg. Kyseessä saattaa olla äidin sukulaisilta tullut kortti Sigrid Ingeborg Bergrothille. Nyt pitäisi vielä selvittää Sigrid Ingeborgin yhteys Räisälään. Kovin läheistä yhteyttä ei sukuhistoriallisten tietojen valossa löydy eikä Sigrid Ingeborgin perhe näytä koskaan asuneen Räisälässä. Toki on mahdollista, että Sigrid Ingeborg on vieraillut kaukaisessa sukulaisperheessä ja saanut sinne postia?

Genealogisilta sivuilta poimittuja tietoja yhdistellessäni sukuhistorialliseksi yhtymäkohdaksi selviää Nils Aron Bergrothin ja tämän puolison Johanna Ulrikan lapsikatras. Samat tiedot olisivat löytyneet omastakin kirjastostani, ainakin Bergholmin vuonna 1981 julkaisemasta Sukukirjasta, jonka näköispainoksen (1984) ostin Rannan Maken divarista Nortamonkadulta viime syksynä, mutta kyseinen teos oli vielä toissapäivänä vanhalla asunnollani. 

Pieni esitys suvusta ja sen haaroista lienee siis paikallaan postikortin taustaksi.

GENEALOGIAA TUTKIMALLA PÄÄSIN LÄHELLE

Suvun kantaisän Henrik Bergrothin (1717-1783) kolmestatoista lapsesta on tietoja säilynyt kolmen pojan osalta, joista kaksi päätyi kappalaiseksi ja vanhin, Henrik Johan, yleni kirkkoherraksi ja sotarovastiksi.

Henrik Johan Bergroth ja Helena Ulrika (omaa sukua Prochman) saivat viisi tyttöä ja neljä poikaa, joista nuorin oli Sahalahden kirkkoherra Nils Aron Bergroth. ”Tämä perusti kodin Johanna Ulrika Steenin kanssa, joka taas kuului laajalle levinneeseen Stenius-sukuun, sen Kangasalan haaraan. Avioliitosta syntyi yksitoista lasta, — ” (Sirenius, s. 10). Nils Aronin ja Johanna Ulrikan yhdestätoista lapsesta aikuisikään selvisi neljä poikaa ja viisi tyttöä.

Aiheemme valossa meitä kiinnostavat Nils Aronin lapsikatraan toiseksi nuorin, kanslisti Nils Alexander, ja nuorin, alkeiskoulun opettaja Gustaf Vilhelm.

Nils Alexanderin ja Eleonora Charlottan (omaa sukua Craütlein) pojista kauppias Carl Alexander Napoleon avioitui Therese Helene Gottbergin (vanhemmat Johan Gottberg ja Helene Margareta Tallqvist) kanssa. Näiden viidestä lapsesta keskimmäinen oli nimeltään Sigrid Ingeborg. Sigrid Ingeborg Bergroth (nimenmuutoksen jälkeen Kalliala) syntyi 16. heinäkuuta 1885 ja kuoli 20. lokakuuta 1963.

Nils Alexanderin kolme vuotta nuorempi velipoika Gustaf Vilhelm vihittiin papiksi vuonna 1855, mutta teki elämäntyönsä opettajana Uudessakaupungissa. Opettajana hän oli etevä, mutta kiivasluonteinen ja joidenkin mielestä liian ankara. Leipätyönsä ohella hän kiersi Lounais-Suomen pitäjissä saarnaamassa. Saarnoista kerrotaan, että ne olivat hyvin valmistettuja, raamatullisia, perusteellisia ja pitkiä.

Vapaa-aikoinaan Gustaf Vilhelm Bergroth toimi kotiopettajana, kuten tapana oli.

Uudestakaupungista käsin nuori koulunopettaja meni kesänajaksi Taivassalon kappeliin Kustaviin, missä hän lisätuloja saadakseen toimi kotiopettajana laivuri Simon Jahnssonin perheessä, jonka poikia, mm. Adolf Waldemaria ja Ewald Ferdinandia hänen oli valmistettava Turun lukioon. Edellisestä tuli sitten tunnettu koulu- ja kansansivistysmies, jälkimmäisestä koulunopettaja, pappi ja kirjailija. Jahnssonin perheessä hän tutustui tulevaan vaimoonsa, 20-vuotiaaseen Eva Elise Lindholmiin, joka oli syntynyt marraskuun 17. päivänä vuonna 1832 Vehmaalla ja joka nyt oli perheessä kotiapulaisena, mutta nähtävästi samalla kasvattityttären asemassa. Elisen isä Kustaa Eerikinpoika oli merimiessukua ja asui yhdessä vaimonsa Eva Juhontyttären kanssa pientä torppaa Kustavin kappelin Parattulan rannassa.

Sivistyneen, lahjakkaan koulumiehen avioituminen ”halpasäätyisen” torpparintyttären kanssa herätti Uudenkaupungin seurapiirreissä tavatonta huomiota ja arvostelua. Ala-alkeiskoulun rehtorinkin, Karl Gustaf Wivolinin, jonka ansiosta G. W. Bergroth lienee saanut vakituisen opettajanvirkansa, mainitaan neuvoneen tätä mieluummin ottamaan vaimokseen jonkun varakkaan seurapiirien tyttären kuin kustavilaisen palvelustytön. Valinta oli kuitenkin tehty, ja Gustaf Vilhelm Bergroth ja Eva Elise Lindholm vihittiin avioliittoon syyskuun 29. päivänä vuonna 1853. 

”Jag har varit gift med två dugande män – olen ollut naimisissa kahden kelpo miehen kanssa”, Elise-rouva sanoi vanhoilla päivillään nuoruutensa ja vanhemman ikänsä aviopuolisoista. Kauan leskenä oltuaan hän näet vuonna 1881 meni uudelleen avioliittoon juuri Karl Gustaf Wivolinin kanssa, joka silloin oli Jääsken kirkkoherrana. 

(Sigrid Sirenius: Elis Bergroth – julistaja, taistelija, ihminen, Wsoy 1954, ss. 10-11)

Köyhistä oloista lähteneen vaimon kerrotaan antaumuksella palvelleen, lähes palvoneen sivistynyttä miestään. Mutta puolisoiden kunnioitus ja ihailu oli molemminpuolista. Elise ”oli henkisiltä lahjoiltaan ja käytännölisiltä taidoiltaan huomattavasti keskitason yläpuolella – älykäs, käytännöllinen, säästäväinen, kaikkia kohtaan avulias ja Jumalaan luottava ihminen. — . Yhdessä he ihailivat luontoa ja pyrkivät kaikin tavoin tuottamaan iloa toisilleen.” (Sirenius, s. 12).

Gustaf Vilhelmin ja Elisen neljästä lapsesta eloon jäi ainoastaan vuonna 1854 syntynyt esikoinen Gustaf Elis. Kaksi lapsista kuoli alle vuoden ikäisenä, ja kuusivuotias Albin menehtyi vuoden 1863 tammikuussa ”nähtävästi sen tulirokkoepidemian uhrina, johon silloin suuri määrä Uudenkaupungin lapsia sortui”. Elis myös sairastui tulirokkoon ja kovassa kuumeessa ollessaan meni tiedottomaksi, mutta selvisi naapurinrouvan antamien nokkoskylpyjen ansiosta.

Elis-pojan lapsuudesta F. M. Karrakoski kertoo, että hän oli iloinen luonteeltaan, älykkään kujeellinen ja lasten leikeissä usein johtajana. Äiti huolehti siitä, että hän oli hyvin puettu. Vaikka seurapiirin rouvat eivät olleet ottaneet Elise-rouvaa kaupungissa toimivaan Rouvasväen seuraan, he kuitenkin hyväksyivät Eliksen omien lastensa tasa-arvoiseksi leikkitoveriksi, ja hän sai mennä hienoimpaankin säätyläiskotiin. Tästä äiti oli onnellinen.

(Sirenius, s. 13)

Elis Bergrothista tuli suomalaisen merimieslähetyksen perustaja ja ensimmäinen suomalainen merimiespappi. Saatuaan pappisvihkimyksen vuonna 1879 hän seuraavana vuonna avioitui Elin Neoviuksen kanssa. Tämän vanhemmat olivat Uudenkaupungin ja Porin piirilääkäri, Merikarvian sairaalan johtaja Karl Adolf Neovius ja Matilda Gustava Boije af Gennäs. Bergrothit saivat kahdeksan lasta. Räisälässä perhe asui 1898-1904, jolloin Elis oli pitäjän kirkkoherra. Kahtena viimeisenä elinvuotenaan vakavasti sairas Elis toimi Jääsken kirkkoherrana. Hän kuoli Helsingissä 7. huhtikuuta 1906.

Kirkkoherra Elis Bergroth oli siis Sigrid Ingeborgin isoisän veljenpoika, joten Sigrid Ingeborg oli kirkkoherran lasten pikkuserkku.

ARVOITUS RATKEAA

Oliko vuosina 1885-1963 eläneellä Sigrid Ingeborg Bergrothilla yhteyttä pikkuserkkujensa perheeseen Räisälässä, ja onko kortissa mainittu Ingeborg Bergroth sama henkilö?

Kysymys ratkeaa Bergroth-elämäkerran sivulla 586:

Räisälän pappilan lapsielämän vilkkautta vielä lisäsi se, että perhepiiriin miltei aina tällöin kuului paitsi omia lapsia, myös sukulaisperheen Atte ja Helene Bergrothin viisi varhain orvoksi jäänyttä lasta, Karl Alexander Napoleon, Helene, Ingeborg, Einar ja Alva Bergroth, joiden kasvatusholhooja Elis Bergroth oli. Ehkä hienoimpia todisteita Elis Bergrothin ihmisrakkaudesta oli hänen suhtautumisensa halki vuosikymmenien tähän erikoisluonteiseen sukulaisperheeseen, jonka kanssa hänellä ja hänen kodillaan henkisessä mielessä oli varsin vähän yhteistä. 

(Sirenius s. 586)

Etenkin jouluisin kaikki kerättiin pappilaan yhteiseen loma-ajan viettoon:

”Niin, nyt he ovat kaikki täällä ja Mamma saattaa uskoa, että täällä on elämää ja liikkuvuutta. He sopeutuvat niin hyvin yhteen. Ensio ja Karl (Kalkas), Rachel ja Ingeborg, Einar ja pikkupojat, Alva ja Dorit. He asuvat kaikki yhdessä ja leikkivät yhdessä. Ja sitten me kokoonnumme kaikki minun huoneeseeni ja minä luen heille… Vieraita meillä ei ole ollut, mutta meillähän on talo täynnä omaa väkeä, niin että riittää.” Näin hän hyväntuulisesti kirjoitti. Samoin seuraavaksi jouluksi kummatkin lapsiparvet, toiset Joensuusta, toiset Helsingistä olivat saapuneet kotiin ja ”ilo oli kattoon asti”. Ja vaikka oli 11 lasta, joiden sijoitushuoneet kaikki mainittiin, sekä Naëma Wivolin ja kiertokoulunopettaja Sissi Vassberg, ”ei mitään tungosta ole”, kirjoitti Elis Bergroth äidilleen. Samoin seuraavan joulun edellä jälleen: ”On hauska saada lapsijoukko ympärillemme taas.”

(ss. 586-587)

Elis Bergrothin kanssa 1800-luvun lopulla ystävystynyt, tuolloin vielä nuori, hengellisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin palavalla innolla suhtautunut teologian opiskelija Sigfrid Sirenius asui itsekin myöhemmin, pappisvihkimyksen saatuaan, Bergrothien vieraana Räisälässä, jossa hän ennen merimiespapiksi lähtöään toimi ylimääräisenä pappina ja Bergrothin apulaisena. Sirenius toimi Räisälässä 1902-1905. Siten hän sai aitiopaikalta seurata arvostamansa kirkollisen vaikuttajan perhe-elämää.

Kaikesta päätellen Räisälän pappilassa ei tehty keinotekoista jakoa hengelliseen ja maalliseen eikä myöskään kirkolliseen työaikaan ja sen ulkopuolella vietettävään vapaa-aikaan. Bergrothin sisäistämään kristilliseen elämänkäsitykseen kuului ymmärrys Kristuksesta koko elämän Herrana, jonka valoa kaiken, myös maallisten kulttuuriharrastusten, tuli kestää, ja jonka johdatuksessa lähimmäisiä palveltiin lempeästi ja kunnioittaen kaikkina vuorokaudenaikoina.

Erityisen lähellä Bergrothin sydäntä olivat heikoimmassa asemassa olevat ihmiset: lapset, jotka olivat riippuvaisia vanhempien ja holhoojien avusta, ja syrjäytyneet, kuten alkoholistit, jotka tarvitsivat yhteiskunnan apua ja tukea päästäkseen jaloilleen. Bergroth kuului raittiusliikkeen johtomiehiin ja oli alkoholistiparantola Turvan perustaja.

Siinä kodissa lapsia kunnioitettiin, ei tietääkseni juuri koskaan kuritettu, mutta ei myöskään hemmoteltu, kaikkein vähimmin palvottu. Ei näet eletty suljettua, vaan avointa perhe-elämää, jossa sen suojaa kaipaava vieras lapsi oli täysin omien lasten veroinen. Mistä olikaan lähtöisin se milloinkaan väsymätön sydämen avaruus, joka tällä tavoin käytännössä ilmeni!

(Sirenius s. 587)

Palattuaan merimiespapin työjaksolta Lontoosta vuonna 1883 Bergroth perheineen asui jonkin aikaa Helsingissä. Helsingin ajoilta Sirenius kertoo Bergrothin luonnetta kuvaavan tapauksen:

Vieläpä tähän avoimeen kotiin saattoi kulkeutua joku erikoinenkin yövieras. Eräänä myöhäisiltana Elis Bergroth käveli Helsingin katua. Muuan nuori tyttö tuli hänen luokseen kysyen: ”Onko herralla huone johon voitaisiin mennä?” – ”On, kyllä”, hän vastasi. Ja niin tyttö käveli löytämänsä miehen kanssa Eläintarhantie 5:een. Tytölle valmistettiin vuode Elis Bergrothin työhuoneeseen, sanottiin hyvää yötä ja pantiin ovi lukkoon. ”Minulla on vieras tuolla työhuoneessani”, hän vain virkkoi vaimolleen, joka ei sitä niin ihmeellisenä asiana pitänyt. Kun palvelustyttö aamulla toi isäntäväelle kahvia, isäntä kehotti viemään kahvia myös työhuoneessaan olevalle vieraalle, mutta kehotti jälleen lukitsemaan oven. ”Mikäs paikka tämä on?”, kysyi tyttö palvelustytöltä. – ”Pastori käski ottaa kahvia.” – ”Onko se pastori?”, kysyi tyttö hätääntyneenä. Mutta pian pastori olikin tytön huoneessa, halusi tietää, kuka hän oli ja missä asui. Kävi ilmi, että yövieras oli erään herrasperheen palvelustyttö. Seurasi vakava keskustelu, jonka kuluessa lämmin nuorten ystävä puhui tytölle elämästä ja sen tarkoituksesta hänelle ominaisella herkällä vakavuudella. Tyttöä ei lähetetty yksin pois, vaan Elis Bergroth meni hänen kanssaan isäntäväen luo, missä vakavasti keskusteltiin siitä, miten isäntäväki on vastuussa palvelijoistaan ja näiden asemasta kodin jäseninä.

(ss. 587-588)

Kun koti sitten oli Räisälässä ja Jääskessä, silloin pappila oli todellinen ”kestikievari”. Ystäviä tuli yhtenään yksittäin tai kaksittain. Useita heistä kirjeissä mainitaan: Emma Genetz, Toni Sahlberg, Alarik Krogius, Hjördis Lindh, Yrjö Jahnsson jne. ”Mamma näkee, että täällä matkustetaan ja liikutaan”, Elis Bergroth kerrankin kirjoitti. Se kuului perheen jokapäiväiseen normaalielämään. Milloin vieraita ei ollut, siitä erityisesti mainittiin. ”Nyt meidän Myrén ja Asplund ovat matkustaneet ja me olemme nyt muutaman päivän ilman vieraita”, hän silloin kirjoitti. Muutaman päivän!

Siinä kodissa asetuttiin taloksi perheittäin. Vaimoni ja minä teimme niin. Adolf Hakkaraisen perhe siellä vieraili. ”Hän on hyvin viisas mies”, Bergroth heidän mentyään kirjoitti käytyjen poliittisten keskustelujen johdosta. Hyvin muistan Eino-Sakari Yrjö-Koskisen ja hänen puolisonsa, naisasianaisen Ida Yrjö-Koskisen vierailun Räisälän pappilassa –

(s. 588)

Ja vielä pieni tuokiokuva näistä perhevierailuista. Ension tultua ensimmäistä kertaa kotiin ylioppilaslakki päässään Elis Bergroth kirjoitti: ”Samalla kertaa Adenin (langon Adolf Neoviuksen) tytöt olivat täällä viipyen lähes 4 viikkoa, ja nyt Gideon Bergroth (vähän heikoissa varoissa ollut sukulainen) on täällä koko perheineen, vaimo (Rosi, Maila Talvion sisar), 2 lasta ja palvelija… Mamma näin ollen näkee, että täällä vierailijoita riittää. Ensiollakin on täällä eräs poika Gulin Mikkelistä. Hänhän asui Gulinilla käydessään koulua Mikkelissä.”

(s. 589)

Useissa kirjeissään Elis Bergroth kertoi äidilleen perheen palvelusväestä, ja on merkittävää, ettei näissä maininnoissa milloinkaan ollut pahaa sanaa, mutta sen sijaan kyllä usein tunnustusta. — . Kun kerran eräs heistä sai aviottoman lapsen, ei kuulunut tuomion sanaa, pieni huomautus vain, että tämä varmaankin oli hyvä varoitus toisille. — . Ilmeisesti palvelusväki myös kunnioittavasti luotti isäntäänsä. Siitäkin päättäen, että he kerrankin turvautuivat häneen saadakseen liian myöhäiseen heidän huoneessaan viipyneen mieshenkilön lähtemään pois. Kun mies ei kehotuksista huolimatta poistunut, pappilan isäntä käytti isällistä kuria, löi häntä kepillään ”niin että tuntui”, koska huoneessa oli lisäksi 7-vuotias tyttö, joka ”muiden muassa saastuisi miehen julkeudesta”. Mies taas – Mikko Molaska – löi isäntää kasvoihin, niin että silmälasit särkyivät. Miehen haastettua Elis Bergrothin pahoinpitelystä oikeuteen tämä oikeudelle antamassaan selityksessä vaati miehelle kovinta rangaistusta, jonka laki määräsi kotirauhan häiritsemisestä, so. ”ei sakkoa, jonka hänen henkiheimolaisensa voivat maksaa, vaan vankeutta, niin että hän itse saa kantaa työnsä seurauksia”. Tätä hän sanoi vaativansa ei vain itsensä, vaan tuhansien sekä tässä seurakunnassa että muualla olleiden kotien tähden.

(ss. 589-590)

INGEBORGIN ÄIDIN SUKU – GOTTBERGIT

Kun nyt on tullut selvitetyksi Ingeborg Bergrothin (vuonna 1906 tapahtuneen nimenmuutoksen jälkeen Kalliala) sukulaisuussuhde Elis Bergrothiin ja yhteys Räisälään, seuraava kysymys, ja joka näillä näkymin jäänee vastausta vaille, koskee kirjeen lähettäneitä Gottbergejä, siis Ingeborgin äidin sukulaisia ja kortissa olevaa nuoren naisen valokuvaa. Onko kuvassa lähettäjäperheen tytär, vai Ingeborg itse?

Jätämme kysymyksen avoimeksi. Bergrothin suvusta koostamiini genealogisiin tietoihin ja Elis Bergrothin elämänvaiheisiin evankelisluterilaisen kirkon vaikuttajana palaan ehkä myöhemmin.

(Kirjoitettu 3. ja 4. 2., viimeistelty 7. ja 8. 2. Julkaistu 9. 2. 2018)


Helmikuun ensimmäisellä viikolla laitoin vanhoja ilmailukarttoja myyntiin. Tässä USSR:n aikaista Karjalaa ilmailukartasta Kotka (2103C) vuodelta 1968. Räisälä = Melnikovo.