ERWAST, KARL: RAAMATUN HISTORIAN SELITYKSIÄ USKONNONOPETTAJIA VARTEN II. Uusi testamentti. Otava 1902. 2p. VII + 423 + [3]. S. Nk. K3.
KARL ERVAST – USKONNONOPETTAJA RAAMATULLISEN RAAMATUNTULKINNAN ASIALLA
Karl Ervastin RAAMATUN HISTORIAN SELITYKSIÄ USKONNON OPETTAJIA VARTEN, II: UUSI TESTAMENTTI ilmestyi kahdeksana vihkona vuonna 1897. Tämän jälkeen ilmestyi ensimmäinen, Vanhaa Testamenttia käsittelevä osa yhdeksänä vihkona 1898-99.
Esipuheessa vuodelta 1897 tekijä valottaa taustaa:
”Kun allekirjoittanut 33 vuotta tätä ennen alkoi uskontoa kouluissa opettaa, oli aivan yleinen tapa se, että Raamatun Historia luettiin kannesta kanteen ulkoa, eikä sitä ensinkään selitetty. Mutta juuri samaan aikaan selvisi Suomenkin opettajille se aate, ettei oppilaille saisi antaa mitään ulkoa luettavaksi, jota he eivät sitä ennen ymmärtäneet. Tämän aatteen sovittaminen uskonnon opetukseen edellytti siis selityksiä Raamatun Historiassakin. Mutta mistä niitä voisi saada?”
Suomenkielisiä selityksiä ei ollut eikä Ervast ulkomaisistakaan löytänyt yhtään tarkoitukseen sopivaa. Olemassaolevien teosten lähtökohta oli toisenlainen tai ne olivat riittämättömiä. ”Varsinaisesti pedagogialliselta kannalta kirjoitettua apuneuvoa minä en silloin löytänyt koko suuressa jumaluusopillisessa kirjallisuudessa. – – Täytyi siis pakostakin ruveta itse laatimaan selityksiä ja semmoisia, että ne olisivat lapsille tajuisia.”
Merkittävimpänä lähteenään Ervast käytti saksalaisen teologin Johan Jakob Hessin 1700-luvulla kirjoittamaa teosta ”Von dem Reiche Gottes”. Ervastin lähestymistapa oli paitsi tieteellinen ja kulttuurihistoriallinen myös käytännöllinen ja eetillinen. Ervastille raamatunselityksen perusta oli evankeliumi, jonka keskus oli Jeesus ja tämän opetukset.
Ervast ei alunperin tarkoittanut selityksiään julkaistavaksi, mutta toimittuaan useita vuosia tavallisena opettajana hän sai tehtäväkseen uusien opettajakokelaiden opettamisen, jotka pyysivät häntä julkaisemaan selitykset. Ervastin mukaan ”samaan pyyntöön ovat yhdistyneet myös ne kansakoulun opettajat, jotka silloin tällöin ovat opetustani kuunnelleet.”
Tällä välin oli viimein ilmestynyt aiheeseen soveltuvia saksan ja ruotsin kielisiä teoksia, joten Ervastilla oli nyt käytettävissä enemmän lähdeaineistoakin. Tärkeimpiä vaikuttimia selitysten julkaisemisessa oli huoli allegorisen selitystavan lisääntymisestä. Allegorisia selityksiä viljelevät väheksyivät historiallisia tosiseikkoja ja suhtautuivat usein piittaamattomisti myös hengelliseen sisältöön. Ervastin mukaan sellainen oli huonoa opetusta. ”Raamatun Historian opetuksessa on usein jouduttu sille harhatielle, että sitä on selitetty n. k. allegoorisella tavalla. Itse historiallisetkin tapaukset ovat täten saaneet käydä vertauksina. Tähän turmelevaiseen selitystapaan joutuu usein eräs kirja, jota meidänkin maassamme on paljon käytetty: Nissen’in Selitykset Raamatun Historiaan.” Ervastin selitysteos tahtoi ”olla jonkunmoisena vastapainona tälle esitystavalle”.
Ervast ei tarkoittanut selitysteoksia oppilasten itsensä luettavaksi, vaan antamaan opettajille raamatullisia ja historiallisia taustatietoja. Ervastin mukaan hänen selitysteoksensa oli ”kokemuksessa syntynyt lyhyt selitysten kokoelma, joka monivuotisessa opetuksessa on huomattu tarpeelliseksi ja hyödylliseksi, ja tahtoo siis johtaa opettajia Raamatun historiaa ymmärtämään. Koska kirjan muodon lyhyydellä on tahdottu välttää sekä saarnakirjan että tieteellisen komentaarin laajuutta, ovat opetukset tässä usein esitetyt viittauksen muodossa taikka vielä useammin kudotut historiallisen kertomuksen sisään. Tämä taas aina edellyttää, että kirja on luettava Raamattu kädessä. Toiselta puolen on luonnollista, että kirja joskus sisältää semmoistakin, jota ei suorastaan eli välittömästi saata opetuksessa käyttää. Mutta selvää lienee, että opettajan täytyy tietää paljon enemmän kuin hän opettaa; ja jota enemmän hän tietää, sitä paremmin hän myös osaa opetettavansa asiat valita. Tämmöistä tietojen lisääntymistä uskonnon opettaja aina kaipaa, ja hän voi sen saada ainoastaan siten, että hän aina syventymistään syventyy Jumalan sanan sisällyksen ymmärtämisessä. Tässä kohden tahtovat nämä ’Selitykset’ olla hänelle pienenä apuna.” (Karl Ervast, 1897)
Vanhaa testamenttia koskevista Raamatun historian selityksistä ei ilmestynyt uutta painosta. Uutta testamenttia koskevasta osasta ilmestyi toinen painos vuonna 1902. Uudessa painoksessa Ervast oli ottanut huomioon muun muassa lahjakkaana pitämänsä nuoren lehtori Einar Candolinin huomautukset. Candolin oli Karl Ervastin sisaren Fredrikan ja tämän aviomiehen, Lohjan kirkkoherra Anders Candolinin poika. Lehtori Candolinista tuli sittemmin Turun suomalaisen lyseon rehtori (1910 – 1920), Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Lohjan kirkkoherra (1935 – 1950).
Uuden painokset korjaukset olivat lähes valmiit Karl Ervastin kuollessa elokuussa 1902. Muutokset viimeisteli ja saattoi painokuntoon Karlin poika Aimo Ervast. Aimo Ervastin alkusanat toiseen painokseen (päivätty Östermyran kartanossa 21. elokuuta 1902) päättyvät toivotukseen:
Lähteköön tämä uusikin painos ”Uuden Testamentin Raamatun Historian Selityksiä” edeltäjänsä tavoin levittämään laajempaa tietoa ja käsitystä uskonnon opetuksen vainiolla maassamme!
Rukoukset hengessä ja totuudessa saattavat tapahtua missä hyvänsä; niillä ei ole mitään Garitsimia eikä Jerusalemia; niitten Jumala on todella kaikkialla. Ja tästä alkaen etsii Jumala juuri sellaisia rukoilijoita, koska hän itse on henki eikä semmoisena ole paikkaan sidottu.
Soinissa 30. marraskuuta 1839 syntynyt Karl Ervast kuului pappissukuun kummankin vanhempansa puolelta. Hänen isänsä oli kappalainen Karl Fredrik Ervast (1804 Turku – 1854 Alaveteli) ja äiti Tyrnävän Temmeksen kappalaisen Matias Törnuddin (isä Lohtajan kirkkoherra Anders Törnudd) tytär Eufemia Törnudd (1811 – 1888). Karl Ervastin syntyessä perhe asui Soinissa, missä Karl Fredrik oli saarnaajana. Perheeseen syntyivät kaksoset Emelie ja esikoispoika Karl vuonna 1833, mutta nämä kuolivat pieninä, luultavasti kohta synnytyksen jälkeen, koska sukutiedot ilmoittavat kuolinvuodeksi 1833. Kaksosten jälkeen Karl Fredrik ja Eufemia saivat kahdeksan lasta, joista kaksi vanhinta syntyi Kaustisilla, kaksi seuraavaa Soinissa ja loput Yli-Vetelissä. Karl Fredrik Ervast valittiin Yli-Vetelin kappalaiseksi vuonna 1841 ja astui virkaan 1843.
Karl Ervast kirjoitti ylioppilaaksi 1857 ja filosofian kandidaatiksi 1861. Vuonna 1864 hän valmistui filosofian maisteriksi. Ervast opetti historiaa, uskontoa ja latinaa Vaasassa ja Kokkolassa 1861-69. Perehtyäkseen uskonnonopetuksen uusiin virtauksiin hän teki opintomatkan Saksaan ja Sveitsiin talvella 1865-66, ja julkaisi matkalta palattuaan 40-sivuisen kirjasen ”Bibelstudier om döden och de dödas rike” (1866). Vuonna 1870 hänet nimitettiin uskonnon lehtoriksi Oulun alkeiskouluun, ja vuonna 1875 uskonnon yliopettajaksi Hämeenlinnan suomalaiseen normaalilyseoon, joka oli Suomen ensimmäinen suomenkielinen normaalikoulu eli norssi. Ervast toimi myös koulun vararehtorina. Vuonna 1887 koulun opetustoiminta siirtyi Helsinkiin.
Ruotsinkielisestä perheestä kotoisin oleva Ervast omaksui jo ylioppilasaikanaan fennomaanien kannan, ja oli siinä ajoittain varsin jyrkkä, vaikka hänen oma kielitaitonsa oli aluksi heikko.
Ervast avioitui serkkunsa Emelie Törnuddin kanssa elokuussa 1872. Emelie kuoli puolen vuoden kuluttua Oulussa. Vajaa vuosi Emelien kuoleman jälkeen Ervast vihittiin tämän siskon Josephinen kanssa. Karl ja Josephine saivat kuusi lasta: Karl Joel, Aimo Rafael, Elsa Emilia, Leila Matilda, Kaarlo Gabriel ja Sulo Immanuel.
Karl Ervast kuoli perheen kesäasunnolla Kalvolassa 3. elokuuta 1902.
Karl Joelin ja Elsa Emilian kuolinvuodet eivät ole tiedossani. Kaarlo Gabriel kuoli 12 kk:n ikäisenä 1885. Aimo Ervasti kuoli syyskuussa 1934 Helsingissä, 57 vuotiaana. Leila Ervast kuoli helmikuussa 1920 Helsingissä, 37 vuotiaana. Sulo Ervasti kuoli maaliskuussa 1931 Helsingissä, 44 vuotiaana.
Aimo Ervast (myöhemmin Ervasti) oli naimisissa Elis Bergrothin tyttären Rachelin kanssa. Heidän poikansa Kaarlo Elis Rafael Ervasti syntyi heinäkuussa 1910 Haminassa ja vihittiin Helinä Wikströmin kanssa vuonna 1944.
Karl Ervast ei ainoastaan ollut Suomen uskonnonopetuksen merkittävimpiä uudistajia 1890-luvulla, opettamiensa uskonnonopettajien kautta hänen näkemyksensä Raamatun historiasta juutalaiseen kulttuuriin ja Jeesuksen pelastushistorialliseen merkitykseen ankkuroituvana, kantoi satoa seuraaville vuosikymmenille.
Hän vaati luovuttavaksi koneellisesta ulkoluvusta sekä katekismuksen ja jumaluusopillisten määritelmien sokeasta ja järjettömästä päähän pänttäämisestä. Opetuksen tuli tarkoittaa uskonnollisen vakaumuksen luomista ja siveellisen tahdon kehittämistä, ja sen tuli perustua Jumalan omaan sanaan Raamatussa. Opetusmenetelmän tuli ottaa huomioon oppilaiden sielulliset mahdollisuudet, minkä takia sen tuli havaintojen piiristä vähitellen kohota ajatuksen ja tahtomisen maailmaan.
– – ei merkinnyt sitä, että hän olisi tahtonut vapauttaa oppilaat muistamisen velvollisuudesta, päinvastoin hän vaati, että heidän tuli hyvästi osata läksynsä, eikä ulkolukuakaan kokonaan kartettu. Mutta aina meneteltiin analyyttisesti. Vilkkaassa vuorokeskustelussa oppilaat saivat itse suorittaa runsaan osuutensa lopullisen synteesin löytämiseksi.
Suhteessaan oppilaihin Ervast oli sangen ankara. Hän vaati ehdotonta kuuliaisuutta ja nöyryyttä, ja hänen olemuksensa herätti joskus, varsinkin alaluokkalaisten keskuudessa, suoranaista pelkoa. Mutta hänen kovuutensa oli tietoinen ja harkittu keino oppilaiden luonteen kehittämiseksi, eikä se siitä syystä heissä synnyttänytkään katkeruutta.
(Kansallinen elämäkerrasto ensimmäinen osa, Wsoy 1927, ss. 587 – 588)
Suvun kantaisä oli Pudasjärven kirkkoherra Barthold Ervast (K 1735). Hänen ja Barbro Remahlin jälkeläiset, kuten Kemin kirkkoherra, hartauskirjailija Isak Ervast (1700 – 1757), toimivat kauan pappeina pohjanmaalla. Yksi pojista, maisteri Johan Barthold Ervast (1705 – 1737) eteni Turun akatemian dosentiksi ja sittemmin apulaiseksi, mutta kuolema katkaisi nousujohteisen uran. Barthold Ervastin jälkeläisiä oli Suomalaisen Normaalilyseon uskonnon yliopettaja Karl Ervast (1839 – 1902), joka pyrki aktiivisesti uudistamaan uskonnonopetusta. Koneellisesta ulkoluvusta ja katekismuksen päähänpänttäämisestä tuli siirtyä enemmän uskonnollisen vakaumuksen luomiseen ja siveellisen tahdon kehittämiseen. Hän julkaisi oppikirjoja sekä muuta uskonnollista kirjallisuutta.
(Suomen Kansallisbiografia toinen osa, SKS 2003, s. 651)
Wikipedian mukaan ”Ervast uudisti uskonnon oppimista ulkoluvusta ja dogmaattisten määritelmien opettelusta uskonnollisen vakaumuksen herättämiseen ja siveellisen tahdon kehittämiseen” (lainattu 27. 10. 2018).
Raahen ja Saloisten kirkkoherralla Constantin Törnuddilla (1805 – 1858), joka oli Karl Ervastin eno ja avioliittojen kautta hänen kaksinkertainen appensa, oli poika hovioikeudenasessori Constantin Törnudd (1848 – 1925). Tämä omisti Östermyran kartanon Seinäjoen Törnävällä. Kartano oli kuulunut Wasastjernan suvulle, mutta nämä olivat myyneet sen henkivakuutusyhtiö Kalevalle. Törnuddin omistukseen kartano tuli 1903. Törnudd muutti kartanon nimen Törnävän kartanoksi. Vuonna 1925 kartano siirtyi testamentin kautta Seinäjoen kaupungille.
NETTIPÄIVÄKIRJA 28. 10. 2018
Viime päivinä on taas tullut laitettua näitä kirjoja huutonettiin, tänään viimeksi Ervastin selitysteos lähtöhintaan 7,90 e. Kyllähän näitä naputtelisi tiuhaankin tahtiin jos ei juuttuisi askartelemaan henkilöhistorioiden kanssa. Ja kirjavaraston inventaariokin täytyisi nyt vihdoin ja viimein saada loppuun tehdyksi, että pystyisi hoitamaan myyntiä kotisivujenkin kautta. Kaikki etsii vielä paikkaansa helmikuussa tehdyn muuton jäljiltä, tämän ikäisenä asiat eivät vain suju niin nopeasti, kestää aikansa.
Runsas kaksi viikkoa sitten palautukseen lähtenyt lähetys tuli jälleen noudettavaksi, myönsivät postissa että asiassa on virhe tapahtunut. Eilen kävin sen hakemassa. Nina oli kuskina, lähdimme käymään sitten hautausmaalla kävelyllä, syyspäivän kirkkaudessa. Nina on taas muuttanut Ulvilaan.
Sytytin kynttilän isän haudalle. Siihen oli kasvanut metsämansikoita, lehdet peittivät haudan kauttaaltaan. Vähän matkan päässä nainen asetteli havuja miehensä haudalle. Pysähdyimme juttelemaan. Hän katseli asetelmiaan, totesi että tytär näitä ei varmaan hyväksy, sillä on niin taiteellinen silmä. Asetelkoon itse sitten paremmin, eikö niin? Niin, nainen vastasi, kyllä se asetteleekin, tai sitten se sanoo että ei hyvä, mutta välttää. Minä ajattelin isän hautaa, siitä on aikaa kun viimeksi kävin, kävinkö viime joulunakaan. En ole haudoilla käyvää tyyppiä. Nainen nosti katseen havuista, näki että katselen isän haudalle, sanoi: – Siinä kasvoi mansikoita kesällä.
Tänään olin Elämän Eliksiirissä kuuntelemassa Jan Willem van der Hoevenia. Pidin. Kristitty ei ole vain kristitty, hän on iankaikkisen Jumalan iankaikkinen lapsi, yhtä iankaikkinen kuin Jumala. Siksi kristitty on valona ja suolana maailmassa. Jos vain pidämme sydämemme puhtaina, siinä on voima rukoilla Jumalan tahdon mukaisia rukouksia. Näinhän se on. Juurikin näin.
Kuvitukseksi laittaisin ensimmäisen luokan luokkakuvan, alarivillä istumme Ninan kanssa, sitten ehkä pari kuvaa teinivuosilta, vaikkapa kuvat kun poseeraamme aurinkolasieni kanssa. Nyt sattuu olemaan hukassa se albumi, kuvat jäävät laittamatta.